Ollessamme pysyvässä rakkauden virrassa, värähtelymme nousee, saavutamme pyyteettömän rakkauden tilan, jossa rakkausenergiamme on niin puhdasta, että muiden negatiivisuus, ja jopa oma negatiivisuutemmekin sammuu sen loisteessa <3

Voimme itse ajatella tai toimia itseämme vastaan, tai läheisemme voivat koittaa pahoittaa mieltämme, käyttäytyä meitä loukkaavasti, mutta kaikki tällainen sammuu, koska olemme saavuttaneet puhtaan rakkauden virran, jossa epäharmoniset asiat suhteessa meihin eivät saa kasvualustaa. 

Jos esim. suhteessa toinen vain ottaa, eikä anna takaisinpäin tai jatkuvasti osoittaa epätyytyväisyyttä, eikä arvosta toista osapuolta, käyttää hyväkseen tai pitää toista itsestään selvyytenä, alkaa välillenne hiljalleen kasvaa kuilu, ellei ihmissuhteessa tapahdu muutosta. Tämä kuilu pudottaa tuon ihmisen pois läheisyydestäsi ja tienne eroavat. Se on luonnollinen tapahtuma, sillä joko toisen osapuolen pitää kasvaa ja hänen värähtelyjensä pitää nousta omien värähtelyjesi tasolle, tai valitettavasti sinun pitäisi laskeutua hänen tasolleen, jotta suhde voisi jatkua; silloin kuitenkin itse olisit epäharmoniassa korkeimpien aidon rakkauden energioiden kanssa, eikä se enää palvelisi korkeinta parastasi.


Rakkaus ja viha ovat tunneskaalan äärilaitoja. Ne saattavat olla saman tunteen eri asteita, mutta eivät täydennä toisiaan tai ole harmoniassa keskenään. 

Ihmissuhteissa kuten rakastavaiset, perhe, ystävät, työkaverit, olet usein jossain keskimaastossa tätä tunneskaalaa. Energiat muuttuvat ja vaihtuvat, siksi elämässäsi on ihmisiä, jotka tulevat ja lähtevät.Vaikka itse et kohtele ihmisiä huonosti, joku muu kohtelee. Jos annat kohdella itseäsi huonosti, et ole harmoniassa korkeitten puhtaiden rakkausenergioiden kanssa. Tämä on asia, jonka voit muuttaa elämässäsi. 

Kun olet rakkauden virrassa, vedät myös muita ihmisiä mukaan - läheisiäsi tähän korkeampaan värähtelyyn - rakkauden virtaan. Näin jo olemassa olevassa ihmissuhteessa voi tapahtua myönteinen muutos, ja kumppanisi värähtelytaajuus nousee omasi tasolle positiivisin muutoksin.

Kun olet harmoniassa ja keskittyneenä aitoon puhtaaseen rakkauteen, vedät puoleesi ihmisiä, jotka kohtelevat sinua hyvin. Näin toimii vetovoiman laki. Alat tavata samanmielisiä ihmisiä, ihmisiä joilla on korkeampi värähtelytaajuus. Näin universaali laki toimii, tämä on myös värähtelyjen laki.

Hoito lähi- tai etähoitona 30e,